tiistai 2. heinäkuuta 2019

Saunahuoneen uudistus kesämökillä

Moikka!
Olen ihan hulluna kesämökkeihin, ja nyt esittelen teille kesämökin saunahuoneen uudistuksen.

Kesämökin saunahuoneen remontti aloitettiin vuosi sitten loppukesällä lattian käsittelyllä. Suunnittelua vietiin pitkälle, mutta syksyn saavuttua päätettiin että remontti saatettaisiin loppuun vasta keväällä. Talven aikana hankittiin tarvittavat tekstiilit ja puuttuvat huonekalut valmiiksi sisustamista varten.

Sauna ja saunahuone sijaitsee vanhassa navetassa ja tilan remontti aloitettiin tyhjentämällä tila kaikesta tavarasta ja poistamalla lattiasta vanha muovimatto.
Betoniset seinäpinnat päätimme jättää koskeamattomiksi. Yhdellä seinällä oli maalaus lastulevypinnalle maalattuna.



Vanhasta betonilattiasta oli alkanut nousta pintaan kalkkipölyä, joka oli syy siihen miksi muovimatto oli päätetty aikoinaan levittää lattiapinnan päälle, mutta nyt betonipinta haluttiin näkyviin myös lattiaan. Matto oli lattiapinnan päällä "uivana" eli liimaa ei ollut käytetty kiinnitykseen, joka mahdollisti sen turvallisen poistamisen.

Poistimme varovasti pinnasta irtonaisen pölykerroksen ja käsittelimme lattian saunasuojalla. Saunasuoja "sulki" pinnan ja sitoi irtonaisen pölyn itseensä. Vinkin saunasuojan käyttämiselle sain ystävältäni, jolla on vahva osaaminen maali- ja pintakäsittelyaineiden käytöstä.
Saunasuoja jätti pinnan upean kiiltäväksi. Olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

 (Lattia ennen putsausta)

 (Lattia putsauksen jälkeen)

(Lattia käsittelyn jälkeen)

Seinämaalauksen peittämistä mietittiin talven ajan. Kuvalla on tunnearvoa eikä sen peittäminen ollut helppo päätös. Se on komeillut levypinnalla jo vuodesta 1995.
Jotta kuva voitaisiin joskus palauttaa näkyville, päätettiin tapetti kiinnittää suoraa kuvan päälle ilman pohjamaalausta. Vinyylitapetti olikin tarpeeksi vahva peittämään kuvan eikä tapetin alta kuultanut mitään. Tapetin vahvuus myös sopi hieman epätasaiselle lastulevylle mainiosti.


Tapetoinnin jälkeen pääsimme vihdoin sisustamaan saunahuoneen ja viimeistelemään sisustuksen tekstiileillä. Tekstiilejä löydettiin muun muassa kirpparilta ja alennusmyynneistä. Iso juuttimatto lattialla antaa lämpöä ja sopii yhteen rouhean betonin kanssa täydellisesti.
Osa huonekaluista löydettiin navetan päältä. Vanha hetekka pehmusteineen toimii sohvana tilassa ja miksei saunahuoneessa voisi nauttia vaikkapa päiväunet kuumana hellepäivänä. Tila nimittäin pysyy ihanan viileänä paksujen betoniseinien ansiosta.






Saunahuoneen uudistus onnistui täydellisesti. Tunnelmaltaan tila on rouhea ja kutsuva. Betoniset pinnat pääsivät edukseen ja lastenkirja-aiheisen kuvan peittäminen tapetilla oli oikea päätös halutun tunnelman luomiseksi. On kuitenkin helpottava tietää, että kuva voidaan joskus palauttaa näkyviin.

Saunan ja saunahuoneen eteinen koki samalla uudistuksen, kun vanha levypinta maalattiin vihreällä. Maalipinta oli haalean keltainen, eikä sopinut rouheaan tunnelmaan; piti saada vähän asennetta.




Suunnitelma toteutui hienosti ja isommilta yllätyksiltä vältyttiin, vaikka vanhaa remontoidessa on aina vaarana että suunnitelmaan joudutaan tekemään kompromisseja. Ei kuitenkaan tällä kertaa.

- Ilona -





tiistai 9. toukokuuta 2017

Kevät, mikä ihana syy sisustaa

Hei!

Kevät on ihanaa aikaa ja näin kesän korvalla tekee mieli sisustaa. Homma lähtee liikkeelle tarpeesta siivota kaappeja ja pihamaata, ja pian huomaakin siivouksen ohessa järjestelevänsä huonekaluja ja vaihtamassa verhoja. Näin ainakin käy minulle :)

Nautin keväästä ja innostun kesän lähestyessä päivittämään omaa sisustustani. Odotan jo innolla että pääsen kesämökille tekemään kevätsiivousta ja laittamaan paikkoja kuntoon kesää varten.


Ja koska olen niin innoissani taas kesän tulosta, haluan tarjota Kodinfiilis -sisustussuunnitelman Linnemilin verkkokaupasta hintaan 12,90€, koska sisustaminen on vaan niin mukavaa ja haluan jakaa ideoita ja sisustusvinkkejä teidän käyttöönne.
Normaalisti hinta on 39€, joten nyt voi lunastaa itselleen entistä edullisempaan hintaan valmiin sisustussuunnitelman.

Kerrataanpa vielä tähän, mitä Linnemilin Kodinfiilis -sisustussuunnitelma pitää sisällään:

Sisustusresepti sisältää ohjeet sisustuksen toteutusta varten.
Voit käyttää kaikki ohjeet hyödyksi jos vaikka haluat tehdä pientä pintaremonttia kotiisi, tai jos rakennat uutta kotia ja kaipaat ohjeita seinän värin tai lattiamateriaalin valintaan. Sisustusresepti sisältää myös värikoodit tekstiilien valintaan, joten voit mainiosti vain päivittää sisustustasi tekstiilejä vaihtamalla. 
Sisustusreseptissä on mukana myös suunnittelijan vinkit sisustuksen viimeistelyyn.

Sinä siis päätät, hyödynnätkö kaikki ohjeet vai muokkaatko sisustustasi vain vähän suunnittelijan ohjeita apuna käyttäen.

Sisustussuunnitelman löydät täältä.
Tuote on hinnoiteltu verkkokaupassa valmiiksi. Et siis tarvitse erillisiä allennuskoodeja. Saat sisustussuunnitelman heti sähköpostiisi, eikä erillisiä tapaamisia suunnittelijan kanssa tarvita. Pääset siis heti aloittamaan sisustamisen :)

Hinta on voimassa rajoitetun ajan joten toimithan nopeasti.

Kodinfiilis -sisustussuunnitelma 12,90€ (ei toimituskuluja).


Ihania hetkiä kevätsiivousten ja sisustamisen parissa!

Toivottelee Ilona, Linnemil


sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Koko perheen tapahtuma Designsunnuntai 23.huhtikuuta


Seinäjoen kaupunginteatterilla vietetään keväistä koko perheen tapahtumaa kahden viikon kuluttua.

Tule viettämään leppoisaa sunnuntaita designtunnelmiin teatterille 23.huhtikuuta!
Tapahtuma sisältää designcornerin ja myyntitorin, jossa runsas kattaus huikeita designereita tuotteineen. Tapahtumassa kuullaan puheenvuorot Kalevala korun Kirsti Doukasilta sekä Amforan Päivi Rintaniemeltä. Nälkäisille tarjolla maukas brunssi, johon otetaan vastaan ennakkoilmoittautumisia parhaillaan. Brunssin aikana voi nauttia myös DJ:n soittamasta musiikista, josta vastaa seinäjokinen yritys Piisami Levyt.

Liput tapahtumaan aikuisilta 5€ (alle 12-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi tapahtumaan).
Lipun hinta sisältää ohjelman ja työpajat, joihin on mahdollisuus osallistua koko päivän ajan.

Katso koko ohjelma täältä ja facebook-sivustolta löydät lisää tietoa ja kuvia aikaisemmilta vuosilta.
Brunssin menu ja ilmoittautumisohjeet myös sivustollamme.

Nähdään tapahtumassa :)

Terveisin Ilona



maanantai 31. lokakuuta 2016

KODINFIILIS -sisustussuunnitelmat nuorille ja lahjakortit

MOIKKA!

Ihanaa päästä yllättämään teidän hyvän fiiliksen sisustusuutisilla:

Linnemilin verkkokauppaan on tullut täydennystä:
Nyt on saatavilla valmiit sisustussuunnitelmat myös nuorten huoneen sisustamiseen.

Joten eiköhän laiteta vauva-aiheiset boordit ja tapetit vaihtoon, ja sisusteta huone nuorekkaaseen tyyliin!
Sisustusreseptin avulla nuori voi toteuttaa huoneen sisustamista yksin tai vanhempien avustuksella.

Huoneet räätälöity tytöille ja pojille:
Huikeat tunnelmakuvat löytyy verkkokaupasta





SUPER HYVÄ LAHJAVINKKI!

KODINFIILIS -sisustussuunnitelma on mitä mainioin lahja ystävälle, kumppanille, lapselle tai kummilapselle.

Osta lahjakortti Linnemilin verkkokaupasta ja anna lahjan saajan valita itse oma sisustusresepti verkkokaupan valikoimasta.

Lahjakortti toimitetaan sähköpostitse, joten voit ilahduttaa myös kaukana asuvaa ystävää ihanalla lahjalla.


Valitse lahjakortti sopivalla kuvalla. Lahjakortin hinta vain 39€.

Tämä lahja on täynnä hyvää fiilistä - jaa se ystävällesi!

Alla olevasta linkistä pääset suoraan verkkokauppaan,käy katsomassa uudet tunnelma- ja lahjakorttikuvat, ja valitse omasi:




Ilona, Linnemil



tiistai 11. lokakuuta 2016

Minkälaisessa kodin tunnelmassa sinä viihdyt?

Onko makuuhuoneesi tunnelma lämmin ja kodikas?
Entä nukutko huoneessa levollisesti ja onko olosi aamulla energinen?

Kodin tunnelmalla on iso merkitys meidän jokaisen arjessa. On tärkeää, että koti tuntuu kutsuvalta kun saavumme työpäivän päätteeksi kotiin lataamaan akkuja seuraavan päivän koitoksia varten.

Se minkälainen tunnelma työhuoneessasi vallitsee voi parantaa huomattavasti työtahtiasi ja tehokkuuttasi, mutta tämä tunnelma ei välttämättä toimi makuuhuoneessa, kun haluat levätä ja rauhoittua nukkumaan menoa varten.

Linnemilin KODINFIILIS -sisustuspaketin avulla sisustat kotiisi tunnelman missä viihdyt.

Valitse huoneeseen tunnelma sen mukaan, minkälaisessa fiiliksessä haluat aikaa huoneessa viettää.

Valmiiden sisustuskuvien kopioiminen voi olla ongelmallista, jos et tarkkaan tiedä minkälaista tunnelmaa etsit. Näyttävä sisustus voikin tuntua kolkolta ja kylmältä, jos olet toteuttanut sen kopioimalla valmista sisustuskuvaa.
Kun valitset sisustuksen lähtökohdaksi tunnelman, onnistut lopputuloksessa paremmin ja saavutat haluamasi.

Monta hyvää syytä hankkia KODINFIILIS -sisustuspaketti:
1. Nopea tapa saada valmis sisustussuunnitelma. Et tarvitse erillisiä tapaamisia sisustussuunnittelijan kanssa.
2. Edullinen. Sisustuspaketin hinta on vain 39€ ja pääset heti aloittamaan sisustamisen sisustuspaketin ostettuasi.
3. Helppo. Saat valmiit ohjeet ja vinkit sisustuksen toteuttamiseen.
 4. Sinä päätät. Päätät itse kuinka paljon sisustat huonettasi. Kun teet itse lopulliset sisustuspäätökset ja hankinnat reseptin ohjeita apuna käyttäen, saavutat parhaan lopputuloksen.
5. Toteuta itse. Pääset itse toteuttamaan sisustamista juuri oman aikataulusi mukaan ja sinun rahapussillesi sopivalla tavalla.

Minkälaisen tunnelman sinä haluat sisustaa makuuhuoneeseesi?
Valitse Linnemilin verkkokaupasta sinulle sopiva tunnelma ja aloita sisustaminen jo tänään.

Jos haluat sisustaa makuuhuonettasi, valitse verkkokaupassa makuuhuoneeseen sopiva tunnelma annatuista vaihtoehdoista.


Kuvan tuotekuvaus kertoo sinulle tarkemmin tunnelmasta, jonka saavutat sisustuspaketin ostamalla.

Tuotekuvaus tälle kuvalle: Tämä makuuhuoneen tunnelma sopii sinulle, joka vietät mielelläsi lepohetkiä makuuhuoneessa myös päivällä. Lämmin ja kodikas makuuhuoneen tunnelma tuudittaa sinut lempeisiin yöuniin. Heräät aamulla hyvin levänneenä ja rauhallisena.


Valmis sisustusresepti saapuu sähköpostiisi ja pääset heti toteuttamaan sisustusta.


Resepti sisältää runsaasti ohjeita, valmiita ehdotuksia ja vinkkejä sisustuksen toteuttamiseen. Resepti sisältää myös valmiit värikoodit värien valintaan.





Terkuin Ilona

maanantai 10. lokakuuta 2016

UUTTA LINNEMILILTÄ!


UUSI, HELPPO JA NOPEA TAPA LUODA KOTIIN SISUSTUS, JOKA ON TÄYNNÄ FIILISTÄ!


Minulla on ilo kertoa teille Linnemilin tarjoamasta uudesta ja hauskasta tavasta sisustaa koti:


KODINFIILIS on sisustuspaketti, jossa saat käyttöösi suunnittelijan valmistaman sisustusreseptin
kotisi sisustamista varten. Sinun tarvitsee vain valita kuva, jonka värimaailma ja tunnelma
miellyttävät sinua. Valmis resepti saapuu sähköpostiisi ja pääset heti toteuttamaan sisustusta.


KODINFIILIS on edullinen, helppo ja nopea tapa saada ammattilaisen tekemä suunnitelma
haluamaasi huoneeseen. 





KODINFIILIS -sisustuspaketin ostajana saat:

- Linnemilin valmistaman sisustusreseptin kodin sisustamista varten.

- Sisustusresepti sisältää suunnittelijan ohjeet ja vinkit kodin sisustukseen.

- Valmiit värikoodit, joiden avulla valitset ja yhdistelet sävyjä sisustukseen.

- Resepti sisältää myös suunnittelijan vinkit, joilla viimeistelet sisustuksen.

KODINFIILIS- sisustuspaketin ostajana sisustat kodin juuri omien mieltymyksiesi mukaan.
Sinä päätät, kuinka paljon muokkaat sisustustasi.



KODINFIILIS -sisustuspaketti sopii sinulle:

-joka haluat ohjeita ja ideoita kotisi sisustamiseen.

-jolla ei ole aikaa järjestää erillisiä sisustustapaamisia suunnittelijan kanssa.

-joka haluat ostaa sisustussuunnittelijan palveluita edullisesti.

-joka haluat kokeilla uutta, helppoa ja nopeaa taapaa sisustaa kotia.




Näin KODINFIILIS -sisustuspaketti toimii:

1. Mene Linnemilin verkkokauppaan ja valitse tila, jonka sisustusta haluat päivittää.

2. Valitse kuva, jonka värimaailma ja tunnelma miellyttävät sinua.

3. Maksettuasi tuotteen valmis sisustusresepti saapuu sinulle sähköpostitse ja pääset heti aloittamaan sisustamisen.

4. Toteutettuasi sisustuksen pääset nauttimaan uudesta sisustuksesta ja hyvästä tunnelmasta kodissasi!


Alla esimerkkejä sisustuksista, joiden toteutuksessa käytettiin apuna KODINFIILIS -sisustuspakettia:

Esimerkki: alla makuuhuoneen sisustusreseptiin valittu tunnelmakuva


Esimerkki: alla makuuhuoneeseen toteutunut sisustus, jonka toteutuksessa käytettiin apuna sisustusreseptiä



Näin sisustusreseptiä käytettiin:

-Huoneeseen valittiin ohjeiden mukaan runsaasti valkoista kattomateriaalin ja tekstiilien muodossa.

-Tekstiileihin poimittiin annetuista värisävyistä tehosteeksi sinisen sävyjä.

-Sininen valittiin myös seinäpintojen sävyksi sisustussuunnittelijan vinkkien mukaan.

-Sisustukseen valittiin myös betonipintaa jäljittelevä tapetti, ohjeiden mukaan.

-Kalusteissa käytettiin tummaa puuta ja mustaa metallia reseptin ohjeiden mukaan.

-Sisustus viimeisteltiin betonisella valaisimen jalalla, torkkupeitolla sekä huonekasveilla.



Esimerkki: alla keittiön sisustusreseptiin valittu tunnelmakuva


 Esimerkki: alla keittiöön toteutunut sisustus, jonka toteutuksessa käytettiin apuna sisustusreseptiä



Näin sisustusreseptiä käytettiin:

-Keittiöön valittiin ohjeiden mukaan runsaasti valkoista seinäpinnoille.

-Valkoista sävyä valittiin myös keittiön kaapinoviin ja välitilan lasiin.

-Keittiöön valittiin rosteriset kodinkoneet sisustussuunnittelijan vinkkien mukaan. Myös valaisimiin valittiin hopeanhohtoista metallia.

-Lämmintä puuta valittiin reseptin ohjeiden mukaan keittiöntasoon sekä ruokailuryhmään. 

-Reseptin ohjeiden mukaan mustaa metallia valittiin kalusteisiin.

-Sisustus viimeisteltiin valitsemalla uusi astiasto vaaleanpunaisessa sävyssä. Sisustussuunnittelijan ehdottamaa tehosteväriä löytyy myös kattauksesta.



Minkälaisen tunnelman sinä haluat kotiisi?

KODINFIILIS -sisustuspaketti löytyy osoitteesta:



Hauskoja hetkiä sisustamisen parissa!

Ilona, Linnemil


maanantai 12. syyskuuta 2016

Sisustussuunnittelija/ Myymälän tilasuunnittelu

Seinäjoen keskustassa sijaitsee levykauppa Piisami Levyt,
jonka kivijalkaliikkeen tilasuunnitelman Linnemil toteutti.


Tilan pinnat uusittiin lattiasta kattoon. Vanha muovimatto sai ylleen uuden, mustavalkoisen ruutumaton. Seinät ja katto maalattiin raikkaalla valkoisella ja tehosteena seinissä käytettiin punaista väriä. Punainen sävy poimittiin vanhasta pönttöuunista, joita tilassa on yhteensä kolme kappaletta. Yksi niistä siis punainen, josta asiakkaan kanssa inspiroiduimme :)


Tilassa toimii myös galleria, jota voi vuokrata mm.taidenäyttelyä varten.


Osa myymäläkalusteista valmistettiin uusista lavakauluksista ja osa vanhoista puisista kalusteista, jotka löydettiin käytettyjen tavaroiden keräyspisteestä.
Värien käyttö oli avainasemassa tilasuunnitelmaa tehdessä, ja myös vanhojen kalusteiden ja materiaalien hyödyntäminen oli tärkeää. Linnemilille sopi myös aivan mainiosti vanhojen materiaalien ja kalusteiden hyödyntäminen suunnittelussa, sillä Linnemil on tottunut luovaan suunnitteluun.



Myös liikkeen sisääntuloon tuotiin väriä. Väri houkuttelee pistäytymään sisällä myymälässä ja tuo liikkeen paremmin esiin muuten kovin harmaasta katukuvasta.
Vanha valokyltti kunnostettiin. Sininen väri kyltin kehyksessä on alkuperäinen väri, joka myös sopii upeasti valittuihin väreihin.




Eteisen seinille ripustetut ilmoitustaulut ovat vanhoja hyllytelineitä käytetystä myymäläkalusteesta. Nämä kirkkaan vihreät ritilät löytyivät myös vanhojen tavaroiden keräyspisteestä.


Tervetuloa tutustumaan Piisami Levyt musiikkikauppaan ja galleriaan Seinäjoelle, koulukadulle.

-Linnemil-